lauantai 26. heinäkuuta 2014

Minut on haastettu

Moikka taas pitkästä aikaa. Huoh - olen niin laiska kirjoittamaan blogiin. Taas mua alkoi ärsyttämään, kun tein edellisestä postauksesta todella pitkän, kera kuvien ja raapustin sitä, ja siltikään ei tullut kuin 5 kommenttia, kiitos kuitenkin heille. :) 
Mulla oli vähän aikaa sitten Rosellalla kisat, mutta kuvia ei ole, vain video. Mentiin HeB K.N. Special. Radalla Rosella oli hieman matal ja pohkeentakana, mutta videossa se ei näyttänyt niin pahalta. Saimme prosentteja 61.6%, ja olenkin tyytyväinen.

Nyt kuitenkin postauksen pääaiheeseen, eli Sevilla KLIIK haastoi minut, kiitos hänelle.

Haasteen tarkoituksena on haastaa uusia blogeja, joissa on alle 300 lukijaa ja antaa blogeille näkyvyyttää.

Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään, hänen tulee myös vastata haastajan 11 kysymykseen. Haastetun täytyy keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille, pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa ja haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kertoa se haastetuille. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudelleen!

FAKTAT

1. Mulla on vihdoinkin alueluvat, ja aluetta pitäisi tällä kaudella päästä starttaamaan vielä tälläkaudella 
2. Olen äänekäs.
3. Mulla on aika paljon kavereita.
4. Olen tasoltani vahva HeB-A (tarkoitan tuolla "vahvalla" HeB:tä, en HeA:ta) ja esteillä 80cm, mutta menin leirillä ratana 90-95cm ja olen hypännyt yksittäisenä 100cm.
5. Olen perushyvä koulussa.
6. Tulen helposti mustasukkaisesti, mutta en niin, että haluaisin pahaa toiselle.
7. Minua niin sanotusti ärsyttää, jos joku muu hyppää Iineksellä.
8. Ärsyynnyn helposti.
9. En ole pitkävihainen,
10. Huoneeni on usein sotkuinen, mutta siivoan sen yleensä kerran viikossa.
11. Viimeinen fakta, enkä meinaa keksiä sitä, joten menkää lukemaan lisää faktoja täältä.

KYSYMYKSET

1. Kuinka kauan sinulla on ollut blogi? - Olen kirjoittanut blogia vuodesta 2012, jolloin aloitin blogin kertomalla minusta ja Iitusta.

2. Onko sinulla tavoitteita ratsastuksessa? -  On. Haluaisin isona olla kuuluisa kenttäratsastaja.

3. Kuinka vaativia luokkia olet kisannut kouluratsastuksessa? -  HeB on "vaativin". :D

4. Entä esteillä? - 80cm Iineksellä ja Nasulla.

5. Mikä puhelin sinulla on? - Iphone 5.

6. Millä tallilla käyt? - Kumpumäen Tilalla.

7. Kuka on elämäsi hevonen/poni? - Ennen oli Iitu, nyt on Rosella ja Iines. :)

8. Onko sinulla lemmikkejä? - On, kaksi koiraa joista voit lukea täältä.

9. Kuinka monta kertaa viikossa käyt tallilla? - Riippuu ihan siitä miten kerkeän. Ainakin 3 kertaa viikossa.

10. Menetkö tallille tänään? - En mene, vaikka haluaisinkin.

11. Onko ollut kiva kesä? - Ihan ok, vettä on satanut alkukesästä aivan liikaa oli hirveän kylmäkin. :/

KYSYMYKSET HAASTETUILLE

1. Millainen olet luonteeltasi, kuvaile kolmella adjektiivilla.
2. Onko sinulla lemmikkejä, kerro niistä?
3. Minkä tasoinen ratsastaja olet?
4. Koulu- vai esteratsastus? Miksi?
5. Tekniikka vai haastavuus?
6. Kiltti vai jukuripäinen poni?
7. Pukit vai pystyynhyppiminen?
8. Kerro unelmien hevosestasi?
9. Kerrotko salaisuuksa parhaalle ystävällesi?
10. Tiesitkö, että näiden kysymysten keksiminen on ärsyttävää ja vaikeaa?
11. Poni vai hevonen? Miksi?

HAASTAN


Mukavaa loppukesää! :)


♥-Lillukka

10 kommenttia:

  1. Tää haaste oli tosi kiva!:)
    Hyvinhän teillä meni ne kisat!:) Aijotko julkaista sen ratavideon?

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus!:)
    Oot tosi hyvä ratsastaa!

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus! Nää haasteet on tosi kivoja,jatkossakin ois kiva lukee näitä!;) Voisitko joku päivä/kerta kun meet Rosellalle niin kuvata tallipäivä videopostauksen?:)

    VastaaPoista
  4. Vaikutat jotenkin hieman itsekkäältä tän blogin kautta,
    "Taas mua alkoi ärsyttämään, kun tein edellisestä postauksesta todella pitkän, kera kuvien ja raapustin sitä, ja siltikään ei tullut kuin 5 kommenttia", "Minua niin sanotusti ärsyttää, jos joku muu hyppää Iineksellä." ja edellisessä postauksessa hehkutit sitä miten olit ainoa kuka meni niin ja niin isoja esteitä ja kun olit ns. parempi kuin muut siellä leirillä.
    Kuinka monta kommenttia tarvitset per postaus? Sori nyt vaan mutta et ole mikään Tiia tai Pinja vielä..
    Mikä siinä nyt niin ärsyttää että joku ratsastaa hoitsullasi? Pilaavatko he sen vai häh?
    Ja mielestäni sitä osaamistaan ei tarvitse mitenkään hehkuttaa. Ymmärrän jos kertoo onnistumisistaan ja kehittymisistään, mutta "olin ainut koko leiriltä joka tuli näin korkeaa" jäi kyllä pistämään silmäään..
    En tiedä antaako vain tämä blogi susta sellasen kuvan tai onko muut huomanneet saman, mutta siinä ainakin mun mielipide.:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tarkoittanut tuota Iineksellä menemistä että he pilaisivat sen. Ja omasta mielestäni en ole itsekäs, mutta jokaisella on oma mielipide!:) ja en ole omasta mielestäni hehkuttanut siitä, vaan olin vain ihmeissäni, kun leirillä oli osaavampia ratsastajia kuin minä, taisin kirjoittaa sen myös aika huonosti ja epäselvästi. :/ ja noista kommenteista, kun se on harmillista, kun lukijoita on kuitenkin "jo" 90, ja sitten käytän todella paljon aikaa tähän kirjoittamiseen, ja joihinkin postaukseen on tullut yli 15 kommenttia, joka piristää, kun tietää että ihmiset ovat lukeneet postauksen, joka voi olla lyhyt ja kuvaton, niinkuin tämäkin, ja sitten kun panostan oikein kunnolla johonkin postaukseen niin tulee vain pari kommenttia, se vain niin sanotusti harmittaa...:/ ja jos et huomannut, niin kiitin kyllä kommentoijia...?:/ ja en ole koskaan enkä tulekaan sanomaan että olisin kuin Tiia tai pinja, tiedostan sen itsekin. Blogi voi tosiaan vääristää jonkin verran omaa käytöstäni, ja jos haluat tulla juttelemaan tai jotain, niin kikkaa lillukkazz. :)

      Poista
    2. Joo no voihan kirjotukset tietysti antaa eri kuvan kuin tosi elämässä oletkaan! :) Mäkin kyllä kirjoitin näköjään aika ilkeään sävyyn..., anteeksi jos loukkasin. Mä kyllä uskon että lukijoista ainakin suurin osa lukee postaukset, muttei vaan jaksa kommentoida. Ainakin mä olen pari-kolme kuukautta seurannut tälleen anonyyminä. Mutta anyway, hyvä jos et ole mitenkään itseäsi parempana pitävä! Ainakin tuo kommenttisi vaikutti mukavalta :)

      Poista
    3. Niinpä. :) mutta kommenttisi ei loukannut, nyt ymmärsin vain että mun pitää vähän miettiä miten ns. Kokoan lauseen. :)

      Poista

Kommentoikaa mitä mieltä olitte postauksesta ja mitä voisin blogissa parantaa :) ! Ettehän kommentoi mitään sellaista, mitä ette haluaisi sanottavan teille.