Pilotti






Olen koko nimeltäni Julia Mikaela Ruokonen, mutta kutsutaan ihan vain Juliaksi tai Lillukaksi. Asun Pornaisissa, mutta aiemmin olen asunut Helsingissä ja Vantaalla. Olen syntynyt vuonna 2000, eli olen nyt 15-vuotias ja pian saankin skootterin jo käyttöön! Luonteeltani olen sosiaalinen, äänekäs ja energinen.
Perheeseeni kuuluu äiti, isä, pikkuveli Jami ja kaksi koiraa, sekä hevonen (josta en kieltämättä tiedä mitään muuta, kuin että se on suomenhevostamma ja nimeltään Vokker Pella).
Ratsastusta olen harrastanut säännöllisesti vuodesta 2004, mutta ensimmäisen kerran olin hevosen selässä kun olin 8kk, ja silloin puri hevoskärpänen johon ei ole vieläkään löytynyt lääkitystä, ja toivon ettei löytyisikään! Minulla on ollut vuokraponeja, Kronas (Kronas), Ditte (Weltevreden's Aphrodite NLD), Hilma (Fidelma) sekä tämän hetkinen Rosella (M.M. Rosella) ja yksi puoliylläpitoponi Iitu (My Tricky Joy) joiden kanssa olen päässyt kehittymään. Ratsastustasoltani olen HeA ja Re 80cm, mutta Ypäjän leirillä menin ratana 90-95cm. Valmentaudun aktiivisesti kouluratsastuksessa 1krt/vko. Tulevaisuudessa haluisin hankkia hienon hevosen jolla menestyisin kenttäratsastuksessa, koska kenttäratsastus on aina kiehtonut minua, vaikken olekaan päässyt sitä kokeilemaan, niin esteratsastus ja kouluratsastus on lähellä sydäntä. Into kehittyä ratsastajana on kova.




Jos sinulla on jotain  kysyttävää, kysy ihmeessä kommentilla!


20 kommenttia:

  1. miten tota proffa juttuu voi muokata....?? :O

    VastaaPoista
  2. no eka sun pitää mennä tähän paikkaan.
    Sitte tos on noit kaikkii hökkeleitä (suosittele googlessa yms), siitten vas. puolella on tollanen kynä, painat siitä ja tadaa pystyt muokata (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sori, mutta mä en löydä niitä postauksia... :D

      Poista
  3. juu kiitti... :D
    hyvin näytti menevän teillä noi kisat :)
    Muuten tuo edellinen(emma sippola) on mu edellinen tili eli tää on tavallaan mun uus... ;)

    VastaaPoista
  4. CASPAR :3 voiku se on sulonen! meilki on 400D (:

    VastaaPoista
  5. Pitäiskö pikkuse muoksii, ku eipä Wince enää Kumpumäessäkää oo :(

    VastaaPoista
  6. Onko Lillukka sun oikee nimi?:D Vai? Jos ei nii mistä se tulee??:o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo, Julia on mun oikea nimi. Se tulee ihan vain jostain, kun sanoin mun yhtä kaveria Alluksi, eikä se tykänny siitä, ni sitte se alko sanoo mua Lillukaks ku se halus ärsyttää mua. :D sitte se vaa jäi ja tää on ollu mul vissii kolme vuotta. :)

      Poista
  7. Tiedätkö minne Caspar ja Iitu muutti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Caspar on Elina Tuiskusen poni ja Iitu on ponihaassa. :) Kui?

      Poista
  8. Siis ajattelin vaan kun ne molemmat on sairaan söpöi :3

    VastaaPoista
  9. Näytät oravalta.

    VastaaPoista
  10. Haluisitko liittyä mun blogiin lukijaksi? Sinne pääsee painamalla mun nimee, ja tästä osoitteesta: marianponit.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En liity pyynnöstä blogin lukijaksi, vain jos blogi miellyttää minua. :) Voin tietysti löydä katsomassa!

      Poista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kommentoikaa mitä mieltä olitte postauksesta ja mitä voisin blogissa parantaa :) ! Ettehän kommentoi mitään sellaista, mitä ette haluaisi sanottavan teille.