perjantai 13. kesäkuuta 2014

Kisat 7.-8.6


  Moikka taas kaikille!

Otsikosta päätellen, mulla oli viime viime viikonloppuna kilpailut. Ennen sitä, kuitenkin laitan siltä edelliseltä estetunnilta kuvia tähän. Kuvista voitte päätellä, että hypyt olivat todella huonoja eikä Iines ollut hyvin menossa.



Älkää välittäkö ilmeestä...


Noniin, nyt niihin kisoihin.
Lauantaina starttasin Varkulla HeB:n (anteeksi, mainitsin viime postauksessa väärän radan). Luokkani alkoi vasta iltapäivällä, joten aamulla olin "töissä". Kävin aamusta kuitenkin harjaamassa ja Sevilla (klikliklikliklikliklikliklik) letitti, ja teki suokkiletin ja mä tein häntään letin. Menin verkkaamaan n. 40min ennen radalle pääsyä ja Varkku oli verkassa ihan ok., pelkäsi yhtä kulmaa kun sieltä tuli joku mies sateenvarjon kanssa. Mutta Varkku nyt pelkää kaikkia, joten ei anneta sen häiritä. Rata meni suht. hyvin, mutta en ollut siihen kauhean tyytyväinen, Varkku vähän juoksi ja viimeiselle laukkalävistäjälle kääntyi omia aikojaan. Saatiin radasta 62% ja sain mun istunnasta 7.5p.! Numerot oli 5.5-7, eli aika hyviä numeroita. Sijotuimme Varkun kanssa 2.sijalle, ja sain tosi ihanan huovan esinepalkinnoksi! Varkku hauska polle. ♥







Sitten seuraavana päivänä oli estekisat, joissa starttasin Iineksellä 80cm. Mun luokka alkoi myös vasta päivällä, joten kerkesin olla töissä radalla. En tehnyt Iinekselle lettejä tms., pelkästään pinkki satulahuopa, pinkit pintelit ja muut normivarusteet. Verkka oli ulkona ja Iines oli vähän pohkeen takana, eli hieman laiska, tai ei laiska, muttei reipaskaan. Otin jonkun verran hyppyjä, ja hypyt oli ihan ok. Kunnes pääsin radalle, sai ottaa ns. verkkahypyn siinä, ja mä otin. Se tippui, mutta aloitin radan. Alkurata meni ihan ok, sarjalle Iines vähän epäröi, mutta pelasti, ei tullut tiputuksia perusradalla, joten jatkoin uusintaan. Uusinta meni hyvin ja sain ratsastettua hyvin aikaa, mutta uusinnan viimeinen este tippui. Tosi harmi, sillä meillä oli koko luokan nopein aika uusinnassa!! Jos Iines ei olisi tiputtanut (joka oli kyllä mun moka kun tein aika huonon tien ja unohdin ratsastaa), me oltaisiin voitettu! Vitsi että harmittaa nyt. :/ Ei kuitenkaan sijoituttu, mutta oltiin 8., ja 6 sijoittui ja lähtöjä oli vähän yli 20, eli kuitenkin aika hyvin! Kyllä me kohta startataan vielä isompaa, hienoin poni! ♥







Nyt oon mummilla, ja meen huomenna mun tädin kanssa leffaan, syömään ja shoppailemaan. :)




Nyt rakkahat lukijat, kommenttia!

♥-Lillukka

9 kommenttia:

  1. Kiva postaus! (: Ja Iines on ihan super sulonen nois pinkeis pinteleissä & huovassa :3 :D Nii ja tykkään tost uudesta bannerista, toi kuvio vois mun makuun olla ehkä vähän läpinäkyvämpi viel mut muuten se on tosi kiva! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon piristävästä kommentista! Unohdin mainita postauksessa että kaikki kuvat on sun ottamia ja banneri on sagan tekemä. :)

      Poista
  2. Ei yks puomi oo epäonnistuminen tai ei sen takia tarvitse murehtia / harmitella. Hienolta ja siistiltä näytti meno, kyllä se voitto sieltä tulee !;) Kiva postaus ja onnea :)!

    Munkin blogiin saa kommentoida.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tietenkään, se oli vain mun moka ja harmittaa vain kun unohdin ratsastaa. Kiitti kuitenkin piristävästä kommentista! :)

      Poista
  3. Et mainninnu mua tuol tekstis - toki parempikin niin ;D

    VastaaPoista
  4. Kiva, kun blogisi on saanut taas muutosta, kiva banneri ja ulkoasu ;) Ja harmi, ettei teille tullu sijoituksii, mutta onnee silti hyvästä ratsastuksesta! :3

    VastaaPoista

Kommentoikaa mitä mieltä olitte postauksesta ja mitä voisin blogissa parantaa :) ! Ettehän kommentoi mitään sellaista, mitä ette haluaisi sanottavan teille.