maanantai 17. maaliskuuta 2014

Koska me ei olla enään me

Moikka taas pitkästä aikaa kaikille. Miten tää postaustauko vierähtääkään näin pitkäksi aina...? No, joka tapauksessa mitään kummoista ei ole tapahtunut paitsi...

  Että lopetin Hilman vuokraamisen. Syy vuokrauksen lopettamiseen oli se, että meidän vanhat tuttumme tarjosivat heidän hienoa poniaan meille. Olisin jäänyt paljosta paitsi, jos en olisi edes kokeillut tätä hienoa ponia. Hilma aloitti myös tämän äidiltään tunnetun stoppailun. Jos Hilmaa alkoi vaatimaan liikkumaan reippaammin, se pysähtyi. Annoit sitten pohkeita tai maiskutit, se nosti vain takajalkaansa. Jos raippaa antoi, se aloitti "pukkirodeon". Kerran estetunnilla Hilma aloitti tämän, ensin se lähestyi estettä reippaasti, sitten se hyytyi hyytyi ja hyytyi, kunnes pysähtyi. Ratsastuksenopettajani Mia joutui hakemaan juoksutusraipan, jotta Hilman saisi liikkumaan. Tämäkään ei enään auttanut. Vaikka Hilma onkin niiin ihana poninpallero (pallero se tosiaankin on..:D), tulimme tulokseen että kokeilemme toista ponia. Edelleen ajattelen Hilman ja minun hyviä, sekä huonoimpia hetkiä. Hilma on vieläkin yksi pala mun sydäntä, enkä ikinä unohda sitä!♥


Jos tähän tuttujen poniin mennään, Rosellaan siis. Rosella on risteytys, jossa on ainakin suomenhevosta ja jotain ponia. Rosella on juuri 147cm ja 7vuotiaaksi kääntyvä tamma. Rosella on luonteeltaan samantapainen kuin Iitu, säpäkkä, reipas, kiltti, ihana ponivauva. Rosellalla on kisattu HeA:ta hyvin tuloksin, mutta omistajan olisi tarkoitus startata tällä kaudella VaB:tä. Esteitä sillä on hypätty jotain 100cm, muttei kisattu, mun tietääkseni. Rosella on mukava ratsastaa, mutta ei mikään aloittelijoiden automaatti polle. Rosella on hauska ADHD-poni! :D

En ratsasta kuvassa

Iineksen kanssa sujuu oikein mukavasti, liikkuu reippaasti, ei kyttäile, kääntyminen vähän vaikeaa välillä.
Ollaan hypätty tunneilla jotain 70-80cm "ratoja". Valmennukset ovat sujuneet myös kivasti. Iines ei tee enään niinkään paljoa pukkipomppulähtöjä, ja käytänkin sillä valmennuksissa kannuksia! :) Omissa kisoissa olisi tarkoitus startata 70cm, ja ulkopuolisissa samaa.



Yhdestä valmennuksesta :D
On meistä myös yksi edustava hyppykuva

Noi reunukset xd

Yhdellä estetunnilla sain hypätä vihdoin ja viimein Nanskipapalla!♥ Nanski oli niiiin ihana, ja olin kaivannut sitä satulaa ja muutenkin koko hevosta! Nanski oli ihan fiiliksissä. :) Hypättiin ehkä jotain 70-80cm.


Nyt mulla ei sitten taida ollakaan muuta kerrottavaa..? Kysykää kommenttiboksissa jos jäi jotain epäselväksi. :) Ja kommentoikaa.

♥-Lillukka

5 kommenttia:

  1. Voihan! :( Mut kiva et löyty sitten joku toinen kiva poni/heppa Hilman tilalle...
    En ihan älynny mut siis alatsä vuokraa tota Rosellaa vai ostatteko sen omaks? xd.
    Mut tosi kiva postaus!! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! :( Onneks Hilma on viel Kumpumäes nii pääsin pusuttelee sitä <3 Ja vuokraamaan vaan :) Ja kiva et tykkäsit (:

      Poista
  2. Tuleeko se Rosella Kumraan vai onko se jo kenties siellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule, kun ne omistajat rakennuttavat omaa maneesitallia helsinkiin :)

      Poista

Kommentoikaa mitä mieltä olitte postauksesta ja mitä voisin blogissa parantaa :) ! Ettehän kommentoi mitään sellaista, mitä ette haluaisi sanottavan teille.